Nuorten aikuisten osaamisohjelmaan kuuluvan kohderyhmän kartoitus ja heidän koulutus-/uraohjaus EP:n TE-toimiston alueella
Lupaava käytäntö
1. Lupaavan käytännön nimi
Nuorten aikuisten osaamisohjelmaan kuuluvan kohderyhmän kartoitus ja heidän koulutus-/uraohjaus EP:n TE-toimiston alueella
2. Tiedot lupaavasta käytännöstä
Alkamisaika
31.12.2013
Päättymisaika
30.6.2014
Lupaavan käytännön kuvaus
Nuorten aikuisten osaamisohjelma on osa valtakunnallista Nuorisotakuuta, johon on lisätty lisäresursseja nuorten aikuisten ammatilliseen kouluttamiseen. Ohjelman koulutusresursseja kohdistetaan 20 – 29-vuotiaille nuorille aikuisille, joilta puuttuu ammatillinen tutkinto. Opinto-ohjaajan koulutukseen kuuluvan kehittämistyöni aiheena selvitin Nuorten aikuisten osaamisohjelman (NAO) kohderyhmään kuuluvien asiakkaiden määrää Etelä-Pohjanmaan TE-toimiston alueella ja toteutin koulutus-/uraohjausta kohderyhmän asiakkaille. EP:n TE-toimiston viiteen toimipakkaan kohdistuvan käynnin aikana informoin samalla NAO- resurssia saaneiden alueen koulutusorganisaatioiden koulutuksista sekä Palvelupiste-AikuiskoulutusEP –projektin tieto-, neuvonta- ja ohjaustoimintojen kehittämisestä TE-toimiston asiantuntijoille.
Lupaavan käytännön taustatiedot
Toiminta liittyi osaksi Palvelupiste-AikuiskoulutusEP-projektin toimintaa, jonka tavoitteena on kehittää tieto-, neuvonta- ja ohjausosaamista Etelä-Pohjanmaan alueen aikuiskoulutustoimijoiden ja TE-palveluissa toimivien asiantuntijoiden taholla. Nuorten aikuisten osaamisohjelmaan liittyvällä tiedotustoiminnolla saatiin projektin yhteistyötä lisättyä TE-palveluiden suuntaan ja tiedotettua ajankohtaisesta, tärkeästä aikuiskoulutukseen kohdistetusta lisäresurssista, mitä maakuntaan on saatu.
Lupaavan käytännön arviointi
Toiminnan arviointia on tullut suoraan TE-palveluiden asiantuntijoilta. He olivat kiitollisia saadusta informaatiosta, mitkä aikuiskoulutusorganisaatiot ovat saaneet Nuorten aikuisten osaamisohjelman resurssia sekä niistä koulutustiedoista, mitä ovat järjestäneet tai järjestämässä ko. kohderyhmälle. Toiminta on osa kehittämisprojektia, jonka rahoittaja on Etelä-Pohjanmaan ELY. Toiminnan arviointia tekee projektin ohjausryhmä sekä viime kädessä projektin rahoittaja.
Lupaavan käytännön tulokset
Tähän mennessä on tullut palautetta TE-toimiston palvelutoiminnan taholta, että vastaavanlaista informaatiota tarvitaan lisää myös jatkossa. Etenkin, kuka ja ketkä ovat asian osaisia yhteyshenkilöitä koulutusorganisaatioissa ja vastaavasti koulutusorganisaatiot ovat olleet tyytyväisiä saamiinsa tietoihin, kenen puoleen voi kääntyä TE-palveluissa.
Asiakkaiden/käyttäjien näkökulman ja osallisuuden huomioon ottaminen
Mitä seuraavaksi?
Taustalla oleva teoria/tutkimuspohja
Toiminnan taustalla on ollut Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Työ- ja elinkeinoministeriön yhteinen panostus Nuorisotakuuseen sekä siihen liittyvään Nuorten aikuisten osaamisohjelman toteuttaminen.
Käytäntöä kuvaavat julkaisut
Liitetiedostot
- Tiedosto: Koulutus ja uraohjauksen toteutus NAO kohderyhmälle EPn alueella.pdf (467 Kt)
Verkko-osoite/osoitteet ja linkit
Aineistoon ei ole määritelty viittauksia ulkopuolisiin sivustoihin. http://www.aikuiskoulutusep.fi/Yhteystiedot/Aikuiskoulutuksen-palvelupisteet/Hanketapahtumien-materiaalit
Muuta lisätietoa lupaavasta käytännöstä
Englanninkielinen abstrakti
3. Yhteystiedot
Yhteyshenkilön nimi
Hilkka Tuominiemi
Yhteyshenkilön organisaatio
Sedu Aikuiskoulutus, Tuki- ja kehittämisyksikkö/projektit
Yhteyshenkilön sähköpostiosoite
hilkka.tuominiemi@sedu.fi
Asiasanat
hyvä käytäntö, lupaava käytäntö, lupaava käytäntö -haku, nuorten aikuisten osaamisohjelma, nuorisotakuu, lukio, ammatillinen oppilaitos, ammattikorkeakoulu, aikuiskoulutuskeskus, kansalaisopisto, opintokeskus, urheiluopisto, työ- ja elinkeinotoimisto, työ- ja elinkeinoministeriö, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY), aluehallintovirasto (AVI), opetushallitus, nuorisotoimi, järjestö, verkosto, nuoret, aikuiset, koulutuksen ulkopuolella olevat, työssä olevat, työttömät, työvoiman ulkopuolella olevat, siirtymävaiheessa olevat, maahanmuuttajat, erityistä tukea tarvitsevat, syrjäytymisvaarassa olevat, koulutus- ja ammattitietopalvelut, moniammatillinen verkostotyö, palveluhenkilöstön osaaminen ja koulutus, palvelujen saatavuus, palvelujen vaikuttavuuden arviointi, palvelujen koordinointi, palvelujen strateginen johtaminen, palveluja koskeva päätöksenteko, alueellinen, Etelä-Pohjanmaan ELY, 2013, palvelujen tuottajat
Kommenttikenttä
Käyttäjät eivät ole kommentoineet kyseistä aihetta.
Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli
Lupaava käytäntö
1. Lupaavan käytännön nimi
Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli
2. Tiedot lupaavasta käytännöstä
Alkamisaika
1.1.2011
Päättymisaika
Lupaavan käytännön kuvaus
Yrittäjyyskasvatus ei ole vain yrittäjäksi kasvamista, vaan tavoitteena on kokonaisvaltainen asenteiden ja taitojen kehittäminen. Yrittäjyyskasvatukseen osallistuu koko oppilaitoksen ja oppilashuollon ohella alueella toimivat kolmannen sektorin toimijat sekä yrittäjät. Pienen kaupungin yrittäjäjärjestö halusi tukea oppilaitostyötä ja tuoda enemmän esille oman alueen yrittäjien toimintaa ja yrittäjämäisen toiminnan mahdollisuuksia.
Yrittäjyyskasvatus oli jo kulahtanut sana, minkä takia innostin verkostoa koulutuksin ja erilaisten tapahtumien kautta mukaan toimintaan. Yrittäjyyden teemavuonna koottu yrittäjyyskasvatuksen toimintaryhmä on motivoitunut ja innokas jatkamaan työtä, jossa annetaan mahdollisuudet opettajien ja yrittäjien yhteistyölle ja oppilaiden hyvälle elämänhallinnalle.
Lupaavan käytännön taustatiedot
Yrittämällä eteenpäin -hankkeessa, jota hallinnoi Koulutuskeskus Sedu, pilotoitiin eteläpohjalaista yrittäjyyskasvatuksen toimintamallia kolmella alueella, joista Alavus toimi pienen kaupungin pilottina.
Alavuden kaupungin strategiassa yhtenä tärkeimpänä painopistealueena on yrittäjyyskasvatus, jonka vaikuttavuus toteutuu alueella pitkällä tähtäimellä kasvavana yritysten määränä ja väkilukuna.
Yrittäjyyskasvatuksen toimintaryhmään kuuluvat Alavuden yläkoulun ja lukion sekä Ammattiopisto Luovin/Alavus rehtorit ja opot sekä alakoulujen edustajat. Lisäksi mukana ovat Alavuden kaupungin hallituksen puheenjohtaja ja sivistysjohtaja, Alavuden Kehityksen toimitusjohtaja, nuorisotoimen edustaja sekä kolmannen sektorin toimijoita Paja 66, 4H ja lisäksi kaksi edustajaa Alavuden yrittäjistä.
Lupaavan käytännön arviointi
Koko hankkeen käytäntöjä arvioidaan Yrittäjyyskasvatus aallonharjalla -kyselyn kautta. Keskityn artikkelissani vain Alavuden toimintaan.
Lupaavan käytännön tulokset
Oppilaitoksissa on järjestetty erilaisia tapahtumia kuten yrittäjärastit kevään viimeisellä kouluviikolla, ope-yrittäjätreffit ideoiden erilaisia yrittäjyyskasvatukseen liittyviä toimintoja tai tapahtumia sekä yrittäjäseminaareja ja erilaisia koulutuspäiviä.
Asiakkaiden/käyttäjien näkökulman ja osallisuuden huomioon ottaminen
Yrittäjyyskasvatuksen toimintaryhmän tavoitteena on kehittää oppilaitos-yrittäjä yhteistyötä mm. tet-paikkojen ja ope-yrittäjätreffien kautta. Myös opetusmenetelmiin annettiin uusia ideoita.
Mitä seuraavaksi?
Hankkeen rahoituksella viritetty toiminta jatkaa itsenäisenä toimintana. Jokaisella oppilaitoksella on oma nimetty yhteyshenkilö yrittäjien hallituksesta, minkä lisäksi on vielä useita luokkien kummiyrittäjiä ja koulujen kummiyrittäjiä. Opettajille järjestetään koulutuspäiviä ja NY-toiminta aloitetaan alaluokista "NY Minä+sinä=me"- ja "NY Mitä ihmiset tekevät" -ohjelmista. Toimintaryhmä kokoontuu neljä kertaa vuodessa yrittäjien puheenjohtajan kutsumana.
Taustalla oleva teoria/tutkimuspohja
Käytäntöä kuvaavat julkaisut
Liitetiedostot
- Tiedosto: Alavuden toimintamalli-artikkeli.doc (106 Kt)
Verkko-osoite/osoitteet ja linkit
Aineistoon ei ole määritelty viittauksia ulkopuolisiin sivustoihin.
Muuta lisätietoa lupaavasta käytännöstä
Englanninkielinen abstrakti
3. Yhteystiedot
Yhteyshenkilön nimi
Projektipäällikkö Heli Kaunisto
Yhteyshenkilön organisaatio
Koulutuskeskus Sedu
Yhteyshenkilön sähköpostiosoite
heli.kaunisto@sedu.fi
Asiasanat
hyvä käytäntö, lupaava käytäntö, lupaava käytäntö -haku, Etelä-Pohjanmaan ELY, peruskoulu, lukio, ammatillinen oppilaitos, nuoret, koulutuksessa olevat, perusasteella opiskelevat, toisella asteella opiskelevat, hyvä perusopetus, moniammatillinen verkostotyö, ESR-ohjelma, alueellinen, 2011, palvelujen tuottajat
Kommenttikenttä
Käyttäjät eivät ole kommentoineet kyseistä aihetta.