eVOKES Database

Valtakunnallinen ohjausalan osaamiskeskus
Kirjaudu sisään

Jyväskylän ammattikorkeakoulun ohjaus ja sen kehittäminen - Opintojen jälkeinen ohjaus

Tutkimus

1. Tutkimuksen nimi

Jyväskylän ammattikorkeakoulun ohjaus ja sen kehittäminen - Opintojen jälkeinen ohjaus

2. Tutkimuksen tiedot

Tutkimuksen tekijä/tekijät

Abioqa Riitta, Keralampi Irja

Painovuosi

2012

Tutkimuksen koko nimi

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN OHJAUS JA SEN KEHITTÄMINEN - Ohjaus opintojen jälkeen

Painos

Painopaikka

Kustantaja

Tutkimuksen kuvaus

Opintojen ohjaajan opintoihin liittyvän kehittämistyön artikkeli koskee valmistumisen jälkeistä ohjausta Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (JAMK). Opiskelu ja oppiminen eivät pääty tutkinnon valmistumiseen, vaan työelämään siirtyessään opiskelija kohtaa väistämättä työelämän yhä moninaisemmat vaatimukset, jotka edellyttävät yksilöltä jatkuvaa työn kehittämistä ja uuden oppimista. Myös ohjaukselle tämä asettaa omat haasteensa. Työelämän murrokset, globalisoituminen, työidentiteettien, ammattikuvien muuttuminen sekä väestön demograafinen kehitys vaikuttavat ohjaustarpeen laajenemiseen opiskelun jälkeen. Opinto-ohjaajankoulutukseen liittyvässä kehittämistyössämme kuvaamme näitä opintojen jälkeiseen ohjaustarpeeseen vaikuttavia yhteiskunnallisia tekijöitä sekä keinoja, joilla Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (JAMK) helpotetaan yksilöä selviytymään opintojen jälkeen työelämän epävarmoissa tilanteissa ja tekemään urapolullaan järkeviä koulutuksellisia sekä ammatillisia ratkaisuja.

Englanninkielinen abstrakti

Verkko-osoite/osoitteet ja linkit

Aineistoon ei ole määritelty viittauksia ulkopuolisiin sivustoihin.

Tutkimus sähköisessä muodossa

Tiedosto: Ohjaus artikkeli.docx (22 Kt)

Muut liitteet

Aineistossa ei ole liitetiedostoja.

3. Yhteystiedot

Yhteyshenkilön nimi

Irja Keralampi

Yhteyshenkilön organisaatio

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Yhteyshenkilön sähköpostiosoite

irja.keralampi@jamk.fi

Asiasanat

tutkimus, tutkimushaku, aikuiset, artikkeli, elinikäinen oppiminen, ohjausjärjestelmä, opinto-ohjaus, ohjaus valmistumisen jälkeen, opinnäyte, ammattikorkeakoulu, nuoret, ikääntyvät, koulutuksessa olevat, koulutuksen ulkopuolella olevat, työssä olevat, työttömät, työvoiman ulkopuolella olevat, siirtymävaiheessa olevat, maahanmuuttajat, erityistä tukea tarvitsevat, syrjäytymisvaarassa olevat, toisella asteella opiskelevat, korkea-asteella opiskelevat, aikuiskoulutuksessa olevat, menetelmät ja työmuodot, koulutustieto, työelämätieto, moniammatillinen verkostotyö, monihallinnollinen verkostotyö, palveluhenkilöstön osaaminen ja koulutus, palvelujärjestelyt, palvelujen esteettömyys, palvelujen saatavuus, palvelujen laatu, alueellinen, 2012, palvelujen tuottajat

Kommenttikenttä

Käyttäjät eivät ole kommentoineet kyseistä aihetta.

Yhteisöllinen kehittäminen keskiössä

Tutkimus

1. Tutkimuksen nimi

Yhteisöllinen kehittäminen keskiössä

2. Tutkimuksen tiedot

Tutkimuksen tekijä/tekijät (etunimi sukunimi)

Jaana Fedotoff

Painovuosi

2012

Tutkimuksen koko nimi

Yhteisöllinen kehittäminen keskiössä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön aluekoordinoinnin
pilottihanke.

Painos

Painopaikka

Kustantaja

Tutkimuksen kuvaus

Nuorten tieto- ja neuvontatyöntekijät esittivät vuonna 2005 opetusministeriölle idean nuorten tieto- ja
neuvontatyön aluekoordinoinnista. Kyseisenä vuonna nuorten tieto- ja neuvontapalveluja tuotti alle 30
kuntaa – vuoden 2012 alussa palveluja tuottaa 245 kuntaa. Räjähdysmäisesti kasvanut palveluiden
määrä on kasvattanut myös ammatillisen tiedon ja lähituen tarvetta. Opinnäytetyöni tietoperustana ovat
nuorten tieto- ja neuvontatyötä linjaavat kansalliset ja eurooppalaiset suositukset sekä kehittämisohjelmat,
kehittämistyöpäivillä tuetettu tieto, sähköpostihaastattelut sekä henkilökohtainen kokemukseni ja
osaamiseni nuorten tieto- ja neuvontatyöstä.
Nuorisotyön rakenteelliset muutokset kuntaliitosten ja palvelurakenneuudistuksen myötä ovat haastaneet
vaikutuksiltaan myös nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämisen ja laadun varmistamisen kaikilla
tasoilla. Uudenlainen alueellinen yhteistyö ja työn muuttuneet painopisteet sekä palveluiden kehittäminen
hankkeiden pohjalta vaatii uudenlaista ajattelua ja muutosta työn tekemiselle.
Tarkastelen opinnäytetyössäni tutkivalla ja kehittävällä otteella yhteisöllisen kehittämisen prosessia
nuorten tieto- ja neuvontatyön aluekoordinointimallin pilottihankkeessa. Toimintaympäristönä on Oulun
seudun ja Oulunkaaren kunnat. Tutkimuksen osallistujat ovat alueen kuntien nuorisotyöntekijöitä, joiden
työnkuvaan kuuluu nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden toteuttaminen. Työn tilaajana toimii Sivistys-
ja kulttuuripalvelut, Oulun kaupungin nuorisotoimi.

Englanninkielinen abstrakti

Verkko-osoite/osoitteet ja linkit

Aineistoon ei ole määritelty viittauksia ulkopuolisiin sivustoihin.

Tutkimus liitteenä

Tiedosto: Opinnayte_YAMK_JaanaFedotoff.pdf (1 154 Kt)

Muut liitteet

Aineistossa ei ole liitetiedostoja.

3. Yhteystiedot

Yhteyshenkilön nimi

Jaana Fedotoff

Yhteyshenkilön organisaatio

Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Yhteyshenkilön sähköpostiosoite

jaana.fedotoff@ouka.fi

Asiasanat

tutkimus, tutkimushaku, palvelujen tuottajat, peruskoulu, lukio, ammatillinen oppilaitos, ammattikorkeakoulu, nuorisotoimi, nuoret, koulutuksessa olevat, koulutuksen ulkopuolella olevat, työvoiman ulkopuolella olevat, siirtymävaiheessa olevat, perusasteella opiskelevat, toisella asteella opiskelevat, korkea-asteella opiskelevat, menetelmät ja työmuodot, moniammatillinen verkostotyö, monihallinnollinen verkostotyö, palveluhenkilöstön osaaminen ja koulutus, palvelujärjestelyt, palvelujen koordinointi, alueellinen, valtakunnallinen, 2012, opinnäyte

Kommenttikenttä

Käyttäjät eivät ole kommentoineet kyseistä aihetta.

Huolenpitovalmiusvalmennus

Lupaava käytäntö

1. Lupaavan käytännön nimi

Huolenpitovalmiusvalmennus

2. Tiedot lupaavasta käytännöstä

Alkamisaika

2012

Päättymisaika

Lupaavan käytännön kuvaus

Ammatillisessa koulutuksessa toimivien ryhmänohjaajien ohjausvalmiuksien koulutus

Lupaavan käytännön taustatiedot

- Savon ammatti- ja aikuisopisto
- oppilaitoksen ohjaushenkilöstö, ryhmänohjaajat
- TATU - Tartu tutkintoon! -hanke
- tavoitteena ottaa huolenpitovalmiusvalmennus / ryhmänohjaajien perehdytys käyttöön koko Savon koulutuskuntayhtymässä
- paremman ohjausosaamisen avulla vahvistetaan opiskelijoiden opintoihin kiinnittymisen tukemista

Lupaavan käytännön arviointi

- Koulutukseen osallistuvilta kerättiin kirjallinen palaute Sinisen meren -strategiaa hyödyntäen.

Lupaavan käytännön tulokset

- ryhmänohjaajuus on vahvistunut oppilaitoksessa
- keskeyttämiset ovat vähentyneet
- asenneilmasto oppilaitoksessa on muuttunut perinteisestä katedeeriopettajuudesta uutta opettajuutta

Asiakkaiden/käyttäjien näkökulman ja osallisuuden huomioon ottaminen

Mitä seuraavaksi?

- huolenpitovalmiusvalmennusta suunnitellaan laajennettavaksi myös muiden opiskelijoiden parissa toimiville.

Taustalla oleva teoria/tutkimuspohja

Käytäntöä kuvaavat julkaisut

HUPI – huolenpitovalmennusta ryhmänohjaajille, Ammatillinen opinto-ohjaaja koulutus, JAMK
-kehittämistyö

Liitetiedostot

Tiedosto: HUPI-artikkeli.doc (99 Kt)

Verkko-osoite/osoitteet ja linkit

http://tartututkintoon.wordpress.com/

Muuta lisätietoa lupaavasta käytännöstä

Englanninkielinen abstrakti

3. Yhteystiedot

Yhteyshenkilön nimi

Kari Ranta

Yhteyshenkilön organisaatio

SAKKY, Savon ammatti- ja aikuiopisto

Yhteyshenkilön sähköpostiosoite

kari.ranta@sakky.fi

Asiasanat

hyvä käytäntö, lupaava käytäntö, lupaava käytäntö -haku, henkilöstön kehittäminen, menetelmät ja työmuodot, ohjaajakoulutus, ohjausjärjestelmien toteuttaminen, ohjausjärjestelyt, ohjaustehtävät, opinto-ohjaaja, opinto-ohjaus, oppilaanohjaus, oppilashyvinvointityö, ryhmänohjaus, ammatillinen oppilaitos, coaching, hanke, Pohjois-Savon ELY, nuoret, koulutuksessa olevat, toisella asteella opiskelevat, palveluhenkilöstön osaaminen ja koulutus, opetushallinto, alueellinen, 2012, palvelujen tuottajat

Kommenttikenttä

Käyttäjät eivät ole kommentoineet kyseistä aihetta.

Moniammatillinen yhteistyö nuoren koulumotivaation tukemisessa.

Julkaisu

1. Julkaisun nimi

Moniammatillinen yhteistyö nuoren koulumotivaation tukemisessa.

2. Julkaisun tiedot

Julkaisun tekijä/tekijät

Ulla Laulumaa

Julkaisun kuvaus

Alueellinen ohjausalan ammattilaisten koulutuspäivä järjestettiin syksyllä 2012 Pohjois-Pohjanmaalla. Koulutuksen tarvetta selvitettiin sähköpostikyselyllä ja aihepiiriksi valikoitui "Nuoren koulumotivaation tukeminen".
Ohjausalan ammattilaisten yhteistyö on koettu tärkeäksi ja tämä on tullut näkyväksi esimerkiksi erilaisissa koulutuspäivissä, joissa yhteistä asiaa on tarkasteltu eri ammatillisten toimijoiden näkökulmasta.
Koulutuksen yhtenä tärkeänä tavoitteena oli myös parantaa yhteistyön sujuvuutta eri kouluasteiden sekä etsivän nuorisotyön välillä.
Moniammatillisen yhteistyön onnistumisen edellytyksenä on yhteinen tavoite nuoren parhaaksi. Eri toimijoiden välisen yhteistyön tulee olla avointa vuorovaikutusta ja tietojen vaihtamista, unohtamatta salassapitosäännöksiä. Yhteistyö ei saa muodostua kilpailevaksi toiminnaksi, vaan työllä on oltava yhteiset selkeät toimintaperiaatteet ja päämäärät.

Englanninkielinen abstrakti

Verkko-osoite/osoitteet ja linkit

Aineistoon ei ole määritelty viittauksia ulkopuolisiin sivustoihin.

Liitetiedostot

Tiedosto: Moniammatillinen yhteistyö nuoren koulumotivaation tukemisessa.docx (23 Kt)

3. Yhteystiedot

Yhteyshenkilön nimi

Ulla Laulumaa

Yhteyshenkilön organisaatio

Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä

Yhteyshenkilön sähköpostiosoite

ulla.laulumaa@jedu.fi

Asiasanat

muut julkaisut -haku, peruskoulu, lukio, ammatillinen oppilaitos, nuorisotoimi, verkosto, nuoret, koulutuksessa olevat, koulutuksen ulkopuolella olevat, siirtymävaiheessa olevat, syrjäytymisvaarassa olevat, toisella asteella opiskelevat, moniammatillinen verkostotyö, palveluhenkilöstön osaaminen ja koulutus, alueellinen, 2012, palvelujen tuottajat

Kommenttikenttä

Käyttäjät eivät ole kommentoineet kyseistä aihetta.

Tutkija vai tutkittava? – Esimerkki oman työn kehittämisestä

Julkaisu

1. Julkaisun nimi

Tutkija vai tutkittava? – Esimerkki oman työn kehittämisestä

2. Julkaisun tiedot

Julkaisun tekijä/tekijät

Johanna Hakkarainen

Julkaisun kuvaus

Artikkeli opinto-ohjaaja opintojen kehittämishakkeesta, jossa pureuduin oman työyhteisöni ET-Porin toimintaan ja oman ammatillisen osaamiseni kehittämäiseen. Artikkelissani kuvaan prosessia, jossa kehittämistyöstä muotoutui moniammatillisena yhteistyönä toteutettu projekti, ja minusta kehittämishakkeen tekijänä tutkijasta tutkimuskohde. Kehittämistyön prosessikuvauksen kautta pyrin kannustamaan omaa työtä kehittäviä rohkeasti hakeutumaan tutkijana toimimisen sijaan tutkimuskohteiksi ja yksin puurtamisen sijaan antautuvan moniammatillisen yhteistyön kautta monipuolisempiin oppimiskokemuksiin.

Englanninkielinen abstrakti

Verkko-osoite/osoitteet ja linkit

Aineistoon ei ole määritelty viittauksia ulkopuolisiin sivustoihin.

Liitetiedostot

Tiedosto: Kehitt.art. eteenpäin_Johanna_Hakkar.doc (36 Kt)

3. Yhteystiedot

Yhteyshenkilön nimi

Johanna Hakkarainen

Yhteyshenkilön organisaatio

Yhteyshenkilön sähköpostiosoite

johka@wippies.fi

Asiasanat

muut julkaisut -haku, peruskoulu, lukio, ammatillinen oppilaitos, ammattikorkeakoulu, työ- ja elinkeinotoimisto, sosiaali- ja terveystoimi, nuorisotoimi, verkosto, nuoret, koulutuksessa olevat, koulutuksen ulkopuolella olevat, työssä olevat, työttömät, työvoiman ulkopuolella olevat, siirtymävaiheessa olevat, maahanmuuttajat, erityistä tukea tarvitsevat, syrjäytymisvaarassa olevat, perusasteella opiskelevat, toisella asteella opiskelevat, korkea-asteella opiskelevat, aikuiskoulutuksessa olevat, yleinen tuki, tehostettu tuki, erityinen tuki, moniammatillinen verkostotyö, palveluhenkilöstön osaaminen ja koulutus, palvelujen laatu, palvelujen koordinointi, alueellinen, 2012, palvelujen tuottajat

Kommenttikenttä

Käyttäjät eivät ole kommentoineet kyseistä aihetta.

Ryhmänohjaajan opas opinto-ohjaajan työvälineenä

Julkaisu

1. Julkaisun nimi

Ryhmänohjaajan opas opinto-ohjaajan työvälineenä

2. Julkaisun tiedot

Julkaisun tekijä/tekijät

Jenni Junttila

Julkaisun kuvaus

Ammatillisten opinto-ohjaajanopintojen kehittämistehtävänä tehdystä ryhmänohjaajan oppaasta kirjoitettu artikkeli, joka käsittelee ryhmänohjaajan oppaan tekemiseen, sisältöön ja hyödyllisyyteen liittyviä näkökulmia.

Englanninkielinen abstrakti

Verkko-osoite/osoitteet ja linkit

Aineistoon ei ole määritelty viittauksia ulkopuolisiin sivustoihin.

Liitetiedostot

Tiedosto: artikkeli.doc (33 Kt)

3. Yhteystiedot

Yhteyshenkilön nimi

Jenni Junttila

Yhteyshenkilön organisaatio

Yhteyshenkilön sähköpostiosoite

jenni.junttila@paha.fi

Asiasanat

muut julkaisut -haku, ryhmänohjaus, ammatillinen oppilaitos, nuoret, aikuiset, koulutuksessa olevat, erityistä tukea tarvitsevat, toisella asteella opiskelevat, yleinen tuki, menetelmät ja työmuodot, palveluhenkilöstön osaaminen ja koulutus, valtakunnallinen, 2012, palvelujen tuottajat

Kommenttikenttä

Hyvä Jenni. Varmasti hyödyllinen opas työyhteisössäsi. Olisi ihan kiva nähdä opas, jotta hyviä käytänteitä voisi saada itsellekin tiedoksi. Se vähän hämmästytti minua, että tuollaista opasta tai perehdytymateriaalia ei oltu jo aikaisemmin työyhteisössäsi tehty. Hyvä, että sinä otit sen kontollesi. Sirkku

Kuopion TE-toimiston ja Pohjois-Savon opiston ohjausyhteistyö

Julkaisu

1. Julkaisun nimi

Kuopion TE-toimiston ja Pohjois-Savon opiston ohjausyhteistyö

2. Julkaisun tiedot

Julkaisun tekijä/tekijät

Sirkku Eevas-Leppälä ja Terhi Räsänen

Julkaisun kuvaus

Tämä artikkeli on kirjoitettu opinto-ohjaajakoulutuksessa ohjauksen kehittämistyön tuloksena. Se tarkastelee Kuopion työ- ja elinkeinotoimiston sekä Pohjois-Savon opiston yhteistyön rakentumista sekä sen jatkokehittämistä. Kehittämistyössä tarkasteltiin em. organisaatioiden ohjauspalveluja sekä niiden yhtymäkohtia siirtymävaiheessa koulutuksesta työelämään. Kehitystehtävän päätavoitteena oli kehittää organisaatioiden ohjauksellista yhteistyötä ja edistää siirtymätilanteen ohjaavia käytäntöjä.

Englanninkielinen abstrakti

Verkko-osoite/osoitteet ja linkit

Aineistoon ei ole määritelty viittauksia ulkopuolisiin sivustoihin.

Liitetiedostot

Tiedosto: Kuopion TE-toimiston ja Pohjois-Savon opiston ohjausyhteistyö.doc (46 Kt)

3. Yhteystiedot

Yhteyshenkilön nimi

Sirkku Eevas-Leppälä, Terhi Räsänen

Yhteyshenkilön organisaatio

Yhteyshenkilön sähköpostiosoite

sirkku.eevas@dnainternet.net; terhi.rasanen.ajo@jamk.fi

Asiasanat

muut julkaisut -haku, ammatillinen oppilaitos, kansanopisto, työ- ja elinkeinotoimisto, nuoret, aikuiset, koulutuksessa olevat, työttömät, siirtymävaiheessa olevat, toisella asteella opiskelevat, aikuiskoulutuksessa olevat, menetelmät ja työmuodot, koulutus- ja ammattitietopalvelut, monihallinnollinen verkostotyö, palveluhenkilöstön osaaminen ja koulutus, palvelujärjestelyt, palvelujen esteettömyys, palvelujen saatavuus, palvelujen laatu, palvelujen vaikuttavuuden arviointi, palvelujen koordinointi, valtakunnallinen, 2012, palvelujen käyttäjät

Kommenttikenttä

Käyttäjät eivät ole kommentoineet kyseistä aihetta.