Nuorten aikuisten osaamisohjelmaan kuuluvan kohderyhmän kartoitus ja heidän koulutus-/uraohjaus EP:n TE-toimiston alueella
Lupaava käytäntö
1. Lupaavan käytännön nimi
Nuorten aikuisten osaamisohjelmaan kuuluvan kohderyhmän kartoitus ja heidän koulutus-/uraohjaus EP:n TE-toimiston alueella
2. Tiedot lupaavasta käytännöstä
Alkamisaika
31.12.2013
Päättymisaika
30.6.2014
Lupaavan käytännön kuvaus
Nuorten aikuisten osaamisohjelma on osa valtakunnallista Nuorisotakuuta, johon on lisätty lisäresursseja nuorten aikuisten ammatilliseen kouluttamiseen. Ohjelman koulutusresursseja kohdistetaan 20 – 29-vuotiaille nuorille aikuisille, joilta puuttuu ammatillinen tutkinto. Opinto-ohjaajan koulutukseen kuuluvan kehittämistyöni aiheena selvitin Nuorten aikuisten osaamisohjelman (NAO) kohderyhmään kuuluvien asiakkaiden määrää Etelä-Pohjanmaan TE-toimiston alueella ja toteutin koulutus-/uraohjausta kohderyhmän asiakkaille. EP:n TE-toimiston viiteen toimipakkaan kohdistuvan käynnin aikana informoin samalla NAO- resurssia saaneiden alueen koulutusorganisaatioiden koulutuksista sekä Palvelupiste-AikuiskoulutusEP –projektin tieto-, neuvonta- ja ohjaustoimintojen kehittämisestä TE-toimiston asiantuntijoille.
Lupaavan käytännön taustatiedot
Toiminta liittyi osaksi Palvelupiste-AikuiskoulutusEP-projektin toimintaa, jonka tavoitteena on kehittää tieto-, neuvonta- ja ohjausosaamista Etelä-Pohjanmaan alueen aikuiskoulutustoimijoiden ja TE-palveluissa toimivien asiantuntijoiden taholla. Nuorten aikuisten osaamisohjelmaan liittyvällä tiedotustoiminnolla saatiin projektin yhteistyötä lisättyä TE-palveluiden suuntaan ja tiedotettua ajankohtaisesta, tärkeästä aikuiskoulutukseen kohdistetusta lisäresurssista, mitä maakuntaan on saatu.
Lupaavan käytännön arviointi
Toiminnan arviointia on tullut suoraan TE-palveluiden asiantuntijoilta. He olivat kiitollisia saadusta informaatiosta, mitkä aikuiskoulutusorganisaatiot ovat saaneet Nuorten aikuisten osaamisohjelman resurssia sekä niistä koulutustiedoista, mitä ovat järjestäneet tai järjestämässä ko. kohderyhmälle. Toiminta on osa kehittämisprojektia, jonka rahoittaja on Etelä-Pohjanmaan ELY. Toiminnan arviointia tekee projektin ohjausryhmä sekä viime kädessä projektin rahoittaja.
Lupaavan käytännön tulokset
Tähän mennessä on tullut palautetta TE-toimiston palvelutoiminnan taholta, että vastaavanlaista informaatiota tarvitaan lisää myös jatkossa. Etenkin, kuka ja ketkä ovat asian osaisia yhteyshenkilöitä koulutusorganisaatioissa ja vastaavasti koulutusorganisaatiot ovat olleet tyytyväisiä saamiinsa tietoihin, kenen puoleen voi kääntyä TE-palveluissa.
Asiakkaiden/käyttäjien näkökulman ja osallisuuden huomioon ottaminen
Mitä seuraavaksi?
Taustalla oleva teoria/tutkimuspohja
Toiminnan taustalla on ollut Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Työ- ja elinkeinoministeriön yhteinen panostus Nuorisotakuuseen sekä siihen liittyvään Nuorten aikuisten osaamisohjelman toteuttaminen.
Käytäntöä kuvaavat julkaisut
Liitetiedostot
- Tiedosto: Koulutus ja uraohjauksen toteutus NAO kohderyhmälle EPn alueella.pdf (467 Kt)
Verkko-osoite/osoitteet ja linkit
Aineistoon ei ole määritelty viittauksia ulkopuolisiin sivustoihin. http://www.aikuiskoulutusep.fi/Yhteystiedot/Aikuiskoulutuksen-palvelupisteet/Hanketapahtumien-materiaalit
Muuta lisätietoa lupaavasta käytännöstä
Englanninkielinen abstrakti
3. Yhteystiedot
Yhteyshenkilön nimi
Hilkka Tuominiemi
Yhteyshenkilön organisaatio
Sedu Aikuiskoulutus, Tuki- ja kehittämisyksikkö/projektit
Yhteyshenkilön sähköpostiosoite
hilkka.tuominiemi@sedu.fi
Asiasanat
hyvä käytäntö, lupaava käytäntö, lupaava käytäntö -haku, nuorten aikuisten osaamisohjelma, nuorisotakuu, lukio, ammatillinen oppilaitos, ammattikorkeakoulu, aikuiskoulutuskeskus, kansalaisopisto, opintokeskus, urheiluopisto, työ- ja elinkeinotoimisto, työ- ja elinkeinoministeriö, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY), aluehallintovirasto (AVI), opetushallitus, nuorisotoimi, järjestö, verkosto, nuoret, aikuiset, koulutuksen ulkopuolella olevat, työssä olevat, työttömät, työvoiman ulkopuolella olevat, siirtymävaiheessa olevat, maahanmuuttajat, erityistä tukea tarvitsevat, syrjäytymisvaarassa olevat, koulutus- ja ammattitietopalvelut, moniammatillinen verkostotyö, palveluhenkilöstön osaaminen ja koulutus, palvelujen saatavuus, palvelujen vaikuttavuuden arviointi, palvelujen koordinointi, palvelujen strateginen johtaminen, palveluja koskeva päätöksenteko, alueellinen, Etelä-Pohjanmaan ELY, 2013, palvelujen tuottajat
Kommenttikenttä
Käyttäjät eivät ole kommentoineet kyseistä aihetta.
Näkökulmia Wilma-järjestelmän viestintään
Lupaava käytäntö
1. Lupaavan käytännön nimi
Näkökulmia Wilma-järjestelmän viestintään
2. Tiedot lupaavasta käytännöstä
Alkamisaika
2.5.2013
Päättymisaika
Lupaavan käytännön kuvaus
Useilla suomalaisilla peruskouluilla on käytössään koulun viestintää tukemassa internetin kautta toimiva Wilma- järjestelmä. Se nopeuttaa ja helpottaa koulujen omaa sisäistä viestintää sekä välittää oppilaille ja huoltajille tietoa lastensa opetuksesta, opiskelun etenemisestä ja opetusjärjestelyistä. Selvitin, ovatko erään eteläsavolaisen yläkoulun opettajat tyytyväisiä Wilman käyttöön sekä mitä parannusehdotuksia heillä siihen olisi. Kaikki huoltajat eivät ainakaan ole tyytyväisiä Wilman käyttöön tiedotuskanavana.
Lupaavan käytännön taustatiedot
Opinto-ohjaajakoulutuksen kehittämistyö.
Lupaavan käytännön arviointi
Lupaavan käytännön tulokset
Asiakkaiden/käyttäjien näkökulman ja osallisuuden huomioon ottaminen
Mitä seuraavaksi?
Taustalla oleva teoria/tutkimuspohja
Käytäntöä kuvaavat julkaisut
Liitetiedostot
- Tiedosto: Tomi LaamanenARTIKKELI 2VERSIO K.docx (27 Kt)
Verkko-osoite/osoitteet ja linkit
Aineistoon ei ole määritelty viittauksia ulkopuolisiin sivustoihin.
Muuta lisätietoa lupaavasta käytännöstä
Englanninkielinen abstrakti
3. Yhteystiedot
Yhteyshenkilön nimi
Tomi Laamanen
Yhteyshenkilön organisaatio
Yhteyshenkilön sähköpostiosoite
Asiasanat
hyvä käytäntö, lupaava käytäntö, lupaava käytäntö -haku, lapset, nuoret, aikuiset, ikääntyvät, koulutuksessa olevat, koulutuksen ulkopuolella olevat, työssä olevat, työttömät, työvoiman ulkopuolella olevat, siirtymävaiheessa olevat, maahanmuuttajat, erityistä tukea tarvitsevat, syrjäytymisvaarassa olevat, perusasteella opiskelevat, toisella asteella opiskelevat, korkea-asteella opiskelevat, aikuiskoulutuksessa olevat, hyvä perusopetus, yleinen tuki, tehostettu tuki, erityinen tuki, lisäopetus, menetelmät ja työmuodot, koulutus- ja ammattitietopalvelut, moniammatillinen verkostotyö, monihallinnollinen verkostotyö, palveluhenkilöstön osaaminen ja koulutus, palvelujen vaikuttavuuden arviointi, opetushallinto, työ- ja elinkeinohallinto, sosiaali- ja terveyshallinto, nuorisohallinto, yksityinen, alueellinen, valtakunnallinen, 2013, palvelujen käyttäjät
Kommenttikenttä
Käyttäjät eivät ole kommentoineet kyseistä aihetta.
OPISKELIJATUTKA OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN JA MONIKULTTUURISEN OHJAUKSEN TUKENA
Lupaava käytäntö
1. Lupaavan käytännön nimi
OPISKELIJATUTKA OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN JA MONIKULTTUURISEN OHJAUKSEN TUKENA
2. Tiedot lupaavasta käytännöstä
Alkamisaika
1.3.2015
Päättymisaika
28.2.2017
Lupaavan käytännön kuvaus
Liitteenä olevassa artikkelissa kuvataan Työelämätutkan pohjalta laadittua Opiskelijatutkaa, sen pilotointia ja siitä saatuja kokemuksia monikulttuurisen ohjauksen välineenä ja opiskelijan itsearviointitaitojen kehittymisen tukena. Opiskelijatutka liittyy Etelä-Savon ammattiopistossa toteutettuun Ammatillinen kotoutumiskoulutus Kotomaatti-hankkeeseen (ESR 2015-2017) sekä kirjoittajan opinto-ohjaajakoulutuksen kehittämistehtävään Jyväskylän ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.
Opiskelijatutkaa testattiin kahdessa työvoimakoulutuksessa opiskelijan itsearvioinnin välineenä. Opiskelijat arvioivat sen avulla valmiuksiaan ja motivaatiotaan koulutuksen alussa, puolessa välissä ja lopussa. Tutkan tulokset piirrettiin kuvioksi. Opiskelijatutka toimi ohjauksen välineenä sekä opiskelijan henkilökohtaisen prosessoinnin näkyväksi tekijänä. Tutka-menetelmän avulla voitiin ohjaustilanteessa ottaa puheeksi monipuolisesti erilaisia ohjattavan tilanteessa vaikuttavia tekijöitä. Ohjaajalle menetelmä avasi maahanmuuttajataustaisen opiskelijan ajattelua ja maailmaa. Menetelmä tuki opiskelijaa prosessoimaan omia tavoitteitaan suhteessa valmiuksiin ja auttoi itsearviointitaitojen kehittymistä.
Lupaavan käytännön taustatiedot
Opiskelijatutkaa testattiin Etelä-Savon ammattiopiston Kotomaatti-hankkeen (ESR) ammatillisissa kotoutumiskoulutuksissa vuosina 2015-2016. Hanketta rahoitti Etelä-Savon ELY-keskus.
Kotomaatti-koulutus oli tarkoitettu niille maahanmuuttajille, joilla on aikaisempaa koulutusta tai osaamista tai selkeytynyt ammatinvalinta, mutta joiden valmiudet koulutuksen aloittamiseen eivät vielä riitä. Kahteen Kotomaatti-koulutukseen osallistui yhteensä 28 opiskelijaa. He edustivat 16 eri kansalaisuutta ja tavoitteena oli 11 eri ammatillista tutkintoa.Työvoimakoulutus kesti 200 työpäivää.
Lupaavan käytännön arviointi
Opiskelijatutkan arvioinnissa tärkeintä oli kuulla opiskelijoiden palautetta. Monet kertoivat visuaalisen Tutkan olleen \"kuva pään sisältä\" ja selkeyttäneen omia ajatuksia koulutuksen aikana. Opiskelijoiden mielestä koulutuksen alussa tehty ensimmäinen itsearviointikierros oli vaikea, mutta sen jälkeen itsearviointi ja sen perusteleminen helpottuivat. Toisella kerralla koulutuksen puolivälissä ja kolmannella kerralla koulutuksen lopussa itsearvioinnin perustelut olivat monipuolisia ja niiden pohjalta käydyt ohjauskeskustelut pääsääntöisesti laajoja. Saatuun henkilökohtaiseen ohjaukseen oltiin tyytyväisiä. Oletamme, että opiskelijoiden itsearviointitaidot kehittyivät valmentavan koulutuksen aikana. Tieteellistä arviointia käytännölle ei tehty.
Lupaavan käytännön tulokset
Opiskelijatutka osoittautui menetelmänä mielenkiintoiseksi ohjauksen työkaluksi pitkäkestoisen koulutuksen aikana. Liitteenä olevassa artikkelissa on kuvattu visuaalisesti ja sanallisesti opiskelijoiden prosessoinnin kehittymistä omista valmiuksistaan ja tavoitteistaan kymmenen kuukauden aikana,
Opiskelijatutkan avulla saatujen tietojen pohjalta voidaan olettaa, että opiskelijoiden omat prosessoinnit osaamisestaan, tavoitteistaan ja minäpystyvyydestään etenivät ja selkeytyivät koulutuksen aikana. Opiskelijatutkan pilotointiin osallistuneet maahanmuuttajataustaiset opiskelijat etenivät hyvin henkilökohtaisilla poluillansa työvoimakoulutuksen jälkeen. Opiskelijoista 90 % eteni jatkosuunnitelmansa mukaisesti. 79 % (22) pääsi ammatillisiin opintoihin ja 11 % (3) työllistyi.
Opiskelijoiden taustatekijöillä (maahanmuuttosyy, sukupuoli, ikä, kansalaisuus) ei ollut merkitystä siinä, miten hyvin he etenivät ammatilliseen koulutukseen tai työelämään.
Opiskelijatutkan tulosten mukaan tärkeämpiä selittäviä tekijöitä työvoimakoulutuksen jälkeiselle etenemiselle olivat opiskelijoiden korkea motivaatio edetä kohti työelämää, selkeä henkilökohtainen päämäärä sekä sitoutuminen työskentelyyn. Kielitaito kehittyi useimmilla koulutuksen aikana tasolle B1.1. Ammatillisiin opintoihin pääsi myös joitain opiskelijoita, joiden kielitaito ei kehittynyt ammatillisessa koulutuksessa vaadittuun tasoon. Heitä valikoitui kuitenkin työllistäville aloille.
Koulutuksen ohjaajille Opiskelijatutka antoi arvokasta tietoa opiskelijoiden yksilöllisistä prosesseista koulutuksen aikana. Tämä auttoi suuntaamaan opetusta ja ohjausta joustavasti esille tulleiden tarpeiden mukaisesti.
Asiakkaiden/käyttäjien näkökulman ja osallisuuden huomioon ottaminen
Mitä seuraavaksi?
Taustalla oleva teoria/tutkimuspohja
Käytäntöä kuvaavat julkaisut
Liitetiedostot
- Tiedosto: OPISKELIJATUTKA OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN JA MONIKULTTUURISEN OHJAUKSEN JA TUKENA.pdf (405 Kt)
Verkko-osoite/osoitteet ja linkit
Aineistoon ei ole määritelty viittauksia ulkopuolisiin sivustoihin.
Muuta lisätietoa lupaavasta käytännöstä
Englanninkielinen abstrakti
3. Yhteystiedot
Yhteyshenkilön nimi
Minna Hallikainen
Yhteyshenkilön organisaatio
Etelä-Savon Koulutus Oy
Yhteyshenkilön sähköpostiosoite
minna.hallikainen@esedu.fi
Asiasanat
hyvä käytäntö, lupaava käytäntö, lupaava käytäntö -haku, 2017, artikkeli, Etelä-Savon ELY, itsearviointi, kehittäminen, kulttuurienvälinen ohjaus, maahanmuuttajien ohjaus, menetelmien kehittäminen, monikulttuurinen, monikulttuurinen ohjaus, ohjaajan kulttuurienvälinen kompetenssi, ohjauksen vaikuttavuus, projekti, siirtymävaiheessa olevat, syrjäytymisvaarassa olevat, ammatillinen oppilaitos, aikuiskoulutuskeskus, nuoret, aikuiset, koulutuksessa olevat, maahanmuuttajat, erityistä tukea tarvitsevat, toisella asteella opiskelevat, aikuiskoulutuksessa olevat, menetelmät ja työmuodot, koulutus- ja ammattitietopalvelut, palvelujen vaikuttavuuden arviointi, ESR-ohjelma, alueellinen, 2015, palvelujen tuottajat
Kommenttikenttä
Käyttäjät eivät ole kommentoineet kyseistä aihetta.