eVOKES Database

Valtakunnallinen ohjausalan osaamiskeskus
Kirjaudu sisään

Jyväskylän ammattikorkeakoulun ohjausjärjestelmä ja sen kehittäminen: Ohjaus opintojen aloitusvaiheessa

Tutkimus

1. Tutkimuksen nimi

Jyväskylän ammattikorkeakoulun ohjausjärjestelmä ja sen kehittäminen: Ohjaus opintojen aloitusvaiheessa

2. Tutkimuksen tiedot

Tutkimuksen tekijä/tekijät

Tiina Siitonen ja Katja Raitio

Painovuosi

2012

Tutkimuksen koko nimi

Jyväskylän ammattikorkeakoulun ohjausjärjestelmä ja sen kehittäminen: Ohjaus opintojen aloitusvaiheessa

Painos

Painopaikka

Kustantaja

Tutkimuksen kuvaus

JAMK:ssa on tehty opintojen ohjaussuunnitelma, jossa on määritelty ohjauksen sisällöt. Suunnitelma perustuu sekä JAMK:n strategiaan että pedagogisiin periaatteisiin. JAMK:n strategian mukaisesti ohjauksessa tulee näkyä ammattikorkeakoulun profiilit: oppimisen laatu, kansainvälisyys ja yrittäjyys. Oppimisen laatuun liittyen yhtenä pedagogisena lähtökohtana on opiskelijoiden asiantuntijuuden sekä ammatillisen kasvun tukeminen.

JAMK:n ohjaussuunnitelman kehittäminen on ollut osa opinto-ohjaajakoulutuksemme opintoja sekä JAMK:n opetussuunnitelman päivitystä. Kehittämistoimenpiteet on toteutettu työpareittain ja -ryhmittäin niin, että yksi työpari mietti aina yhtä opintopolun vaihetta. Opintopolun vaiheet ovat hakuvaihe, opintojen aloitusvaihe, opintojen keskivaihe, opintojen loppuvaihe sekä opintojen jälkeinen vaihe.

Tässä artikkelissa keskitytään opintojen aloitusvaiheen ohjaukseen; opintojen alkuvaiheen ohjaukseen yleensä sekä JAMK:n aloitusvaiheen ohjauksen kehittämiseen. Kehittämistyötä on tehty yhteistyössä moniammatillisen työryhmän kanssa ja kehittämistoimenpiteet esitellään koko työryhmän ehdotuksina.

Englanninkielinen abstrakti

Verkko-osoite/osoitteet ja linkit

Aineistoon ei ole määritelty viittauksia ulkopuolisiin sivustoihin.

Tutkimus sähköisessä muodossa

Tiedosto: artikkeli.pdf (390 Kt)

Muut liitteet

Aineistossa ei ole liitetiedostoja.

3. Yhteystiedot

Yhteyshenkilön nimi

Katja Raitio

Yhteyshenkilön organisaatio

JAMK

Yhteyshenkilön sähköpostiosoite

katja.raitio@jamk.fi

Asiasanat

tutkimus, tutkimushaku, ammattikorkeakoulu, ammattikorkeakoulutus, ennakoiva ohjaus, hyvä käytäntö, kehittäminen, menetelmien ja työmuotojen kehittäminen, moniammatillisuus, opintopolku, nuoret, aikuiset, koulutuksessa olevat, työvoiman ulkopuolella olevat, siirtymävaiheessa olevat, korkea-asteella opiskelevat, menetelmät ja työmuodot, palvelujen saatavuus, palvelujen laatu, alueellinen, 2012, opinnäyte, palvelujen käyttäjät

Kommenttikenttä

Käyttäjät eivät ole kommentoineet kyseistä aihetta.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun ohjausjärjestelmä ja sen kehittäminen - Ohjaus opintojen päättövaiheessa

Julkaisu

1. Julkaisun nimi

Jyväskylän ammattikorkeakoulun ohjausjärjestelmä ja sen kehittäminen - Ohjaus opintojen päättövaiheessa

2. Julkaisun tiedot

Julkaisun tekijä/tekijät

Sirpa Hukari, Pirkko Ratinen

Julkaisun kuvaus

Artikkelissa tarkastellaan Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) ohjausjärjestelmää ja sen kehittämistä opintojen päättövaiheessa. Opinto-ohjaus ammattikorkeakoulussa sisältää opintojen ohjauksen, uraohjauksen ja itsetuntemusohjauksen. Päätavoitteita ovat sujuvan opiskelun varmistaminen, asiantuntijuuden kehittyminen ja ammatillisen kasvun tukeminen. Jos opiskelut etenevät tavoitteiden mukaisesti, opiskelija suorittaa tutkinnon ohjeajassa ja työllistyy välittömästi tämän jälkeen omalle alalleen. (Ohjaus 2012, 3-4.)Jyväskylän ammattikorkeakoulun ohjauksen käsikirjassa ohjaus jaetaan viiteen vaiheeseen - hakeutumis- ja aloitusvaihe, opintojen aikainen vaihe, päättövaihe sekä opintojen jälkeinen vaihe. Kehittämistyön tarkoituksena on luoda uusia toimintamalleja (Kalkkiviivoilta maaliin! –nettisivusto, opintojen loppuunsaattamissuunnitelma, mobiiliohjaus ja ohjaustarpeenkartoitus) ohjauspalveluiden laadun ja tuloksellisuuden lisäämiseksi.

Englanninkielinen abstrakti

Verkko-osoite/osoitteet ja linkit

Aineistoon ei ole määritelty viittauksia ulkopuolisiin sivustoihin.

Liitetiedostot

Tiedosto: Ohjaus päättövaiheessa .docx (113 Kt)
Tiedosto: Opintojen loppuunsaattamissuunnitelma_liite1.docx (64 Kt)
Tiedosto: Harjoittelumobiili_liite2 (2).docx (21 Kt)

3. Yhteystiedot

Yhteyshenkilön nimi

Pirkko Ratinen

Yhteyshenkilön organisaatio

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Yhteyshenkilön sähköpostiosoite

pirkko.ratinen@jamk.fi

Asiasanat

muut julkaisut -haku, 2012, aikuiset, aikuisopiskelija, aikuisten ohjaus, aktiivinen siirtyminen, aktiivinen työllistyminen, ammattikorkeakoulu, ammattikorkeakoulutus, ammattitaito, ammattitaitovaatimus, artikkeli, elämänhallinta, elämänsuunnittelu, ennakointi, etäohjaus, henkilökohtainen ohjaus, henkilökohtainen opiskeluohjelma, hyvinvointi, hyvä käytäntö, internet-ohjaus, kehittäminen, korkea-asteella opiskelevat, korkea-asteen ohjaus, koulutus- ja työelämätietous, koulutuspalvelujen kehittäminen, lopputyö, menetelmät ja työmuodot, muut julkaisut, neuvontapalvelut, nivelvaihe, nivelvaiheiden ohjaus, nuoret, nuorten ohjaus, ohjaajat, ohjauksen tuloksellisuus, ohjausjärjestelmien suunnittelu, ohjausjärjestelmien toteuttaminen, ohjausjärjestelmä, ohjausjärjestelyt, ohjausprosessi, ohjaussuunnitelma, ohjaustehtävät, ohjausympäristö, opetussuunnitelma, opinnäyte, opinto-ohjaus, opintojen viivästyminen, palvelujen saatavuus, palvelujen saavutettavuus, portfolio, rekisterit, resurssi, ryhmänohjaus, ryhmäohjaus, saatavuus, saavutettavuus, siirtyminen, siirtymävaihe, siirtymävaiheessa olevat, suunnitelma, teknologia-avusteinen ohjaus, tieto- ja viestintätekniikka, tietopalvelut, tutorointi, työelämälähtöisyys, työharjoittelu, työnhaku, uraohjaus, verkko-ohjaus, virtuaalinen ohjaus, koulutuksessa olevat, aikuiskoulutuksessa olevat, koulutus- ja ammattitietopalvelut, palvelujen laatu, palvelujen koordinointi, valtakunnallinen, palvelujen tuottajat

Kommenttikenttä

Käyttäjät eivät ole kommentoineet kyseistä aihetta.