eVOKES Database

Valtakunnallinen ohjausalan osaamiskeskus
Kirjaudu sisään

KÄTA-alan HOPS ammatillisessa koulutuksessa

Julkaisu

1. Julkaisun nimi

KÄTA-alan HOPS ammatillisessa koulutuksessa

2. Julkaisun tiedot

Julkaisun tekijä/tekijät (etunimi sukunimi)

Inna Ahlqvist

Julkaisun kuvaus

Opinto-ohjaajakoulutuksen kehittämistehtäväni lähti liikkeelle koulutuskuntayhtymämme laatutyöstä. Työn edetessä kävimme läpi eri prosesseja ja toimintamallejamme, joista opetus, ohjaus - prosessin yksi pääkohdista on hopsin laadinta opiskelijoillemme. Yksiköissämme oli suuria eroja hopsin toteutuksessa sekä ymmärryksessä siitä mistä hops koostuu. Ongelmana koettiin myös hopsin laadinta sekä arkistointi. Perehdyttyämme paremmin opetushallituksen uusimpiin ohjeisiin, loppu vuodelta 2012, päätimme että lähdemme yhtenäistämään hopsin laadintaamme sekä luomaan uutta ehopsia Wilmaan, EHops oli ollut käytössä osittain vain yhdessä yksikössämme aikaisemmin. Tämä hopsin kehittämistyö aloitettiin kevättalvella 2013 ja se jatkuu edelleen. Tavoitteena on että uusi eHops Wilmassa on valmiina käytettäväksi uusille aloittaville opiskelijoille syksyllä 2014.

Englanninkielinen abstrakti

Verkko-osoite/osoitteet ja linkit

Aineistoon ei ole määritelty viittauksia ulkopuolisiin sivustoihin.

Liitetiedostot

Tiedosto: KÄTA-alan HOPS.pdf (139 Kt)

3. Yhteystiedot

Yhteyshenkilön nimi

Yhteyshenkilön organisaatio

Yhteyshenkilön sähköpostiosoite

Asiasanat

muut julkaisut -haku, ammatillinen, ammatillinen oppilaitos, henkilökohtainen, henkilökohtainen ohjaus, henkilökohtainen opiskeluohjelma, kehittämissuunnitelma, ohjauksen kehittäminen, ohjaus, opinto-ohjaus, opintopolku, opiskelu, suunnitelma, toinen aste, toisella asteella opiskelevat, palvelujen tuottajat, nuoret, aikuiset, koulutuksessa olevat, menetelmät ja työmuodot, alueellinen, 2013

Kommenttikenttä

Käyttäjät eivät ole kommentoineet kyseistä aihetta.

Opinto-ohjaussuunnitelma ammatillisessa perusopetuksessa

Julkaisu

1. Julkaisun nimi

Opinto-ohjaussuunnitelma ammatillisessa perusopetuksessa

2. Julkaisun tiedot

Julkaisun tekijä/tekijät

Virpi Niku

Julkaisun kuvaus

Tämä artikkeli esittelee Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän (JEDU) opinto-ohjaussuunnitelmaa ja sen laatimiseen vaikuttaneita asioita. Opinto-ohjaussuunnitelman tavoitteena on ollut yhtenäistää uuden koulutuskuntayhtymän periaatteet ja käytänteet opiskelijoiden opinto-ohjauksessa.

Englanninkielinen abstrakti

Verkko-osoite/osoitteet ja linkit

Aineistoon ei ole määritelty viittauksia ulkopuolisiin sivustoihin.

Liitetiedostot

Tiedosto: Artikkeli_Opinto-ohjaussuunnitelma ammatillisessa perusopetuksessa.docx (24 Kt)

3. Yhteystiedot

Yhteyshenkilön nimi

Yhteyshenkilön organisaatio

Yhteyshenkilön sähköpostiosoite

Asiasanat

muut julkaisut -haku, ammatillinen oppilaitos, henkilökohtainen opiskeluohjelma, ohjaussuunnitelma, opinto-ohjaaja, opinto-ohjaus, peruskoulu, lukio, nuorisotoimi, nuoret, aikuiset, työssä olevat, toisella asteella opiskelevat, koulutus- ja ammattitietopalvelut, alueellinen, 2012, palvelujen tuottajat

Kommenttikenttä

Käyttäjät eivät ole kommentoineet kyseistä aihetta.

Erikoisammattitutkinnon osa ammatillisessa perustutkinnossa - moniammatillisen ohjauksen haaste

Julkaisu

1. Julkaisun nimi

Erikoisammattitutkinnon osa ammatillisessa perustutkinnossa - moniammatillisen ohjauksen haaste

2. Julkaisun tiedot

Julkaisun tekijä/tekijät

Päivi Kaksonen

Julkaisun kuvaus

Julkaisu on kehittämishanke Jyväskylän ammattiopettajien korkeakoulun opinto-ohjaaja koulutuksessa. Aiheena on näyttöperusteisen erikoisammattitutkinnon osan liittäminen opetussuunnitelmaperusteiseen ammatilliseen perustutkintoon ja siihen liittyvä moniammatillinen opinto-ohjaus.

Englanninkielinen abstrakti

Verkko-osoite/osoitteet ja linkit

Aineistoon ei ole määritelty viittauksia ulkopuolisiin sivustoihin.

Liitetiedostot

Tiedosto: ERIKOISAMMATTITUTKINNON OSA AMMATILLISESSA PERUSTUTKINNOSSA.docx (27 Kt)

3. Yhteystiedot

Yhteyshenkilön nimi

Päivi Kaksonen

Yhteyshenkilön organisaatio

Haaga-Instituutti säätiö

Yhteyshenkilön sähköpostiosoite

paivi.kaksonen@perho.fi

Asiasanat

muut julkaisut -haku, ammatillinen oppilaitos, henkilökohtainen opiskeluohjelma, kehittäminen, moniammatillinen verkostotyö, moniammatillisuus, nuorisoaste, opinto-ohjaus, opintopolku, aikuiskoulutuskeskus, nuoret, koulutuksessa olevat, toisella asteella opiskelevat, menetelmät ja työmuodot, palvelujen tuottajat

Kommenttikenttä

Käyttäjät eivät ole kommentoineet kyseistä aihetta.